Kuvittelijataru

Tervetuloa Hemmalle!


Hemma on 1890 -luvulla alkunsa saanut mäkitupalaisten talo Asikkalassa. Taloa on jatkettu ja rakennettu vuosien myötä ajan kanssa, yläkertaa vuonna 1917. Ajan kanssa kunnostamme mekin, jotta kestäisi seuraavat 100 vuotta. Kirjoitusta talon entistämisestä perinteisin menetelmin, laadusta tinkimättä. Onnen puuhia pihalla ja talossa, olet lämpimästi tervetullut.

9.7.2008


Hemmalaiset on taas remonttipuuhissa. Seuraavana vuorossa kylpyhuone, joka meneekin kokonaan uusiksi. Piirustukset on tulossa pieneen laajennusosaan, vanhat väliovet on hankittu, ovenkahvakin ulko-oveen mietitty. Saamme kuistin jatkeeksi pikkuisen tuulikaapin, ja kylpyhuoneeseen tarvittavat pari neliötä lisätilaa. Radikaaleiksi rupesimme. Alkuun niin pyrimme säilyttämään talon sellaisenaan. Kunnioituksesta taloa kohtaan päätimme kuitenkin rakentaa kylpyhuoneen museovirason ohjeita noudataen huone huoneen sisään, ja tietysti mukavuudenhalusta, talo muotoutuu meidän perheen näköiseksi, niinkuin aiempikin perhe on muokannut siitä oman näköisensä.
Talon rakennusvuonna ei ole erillisiä kylpyhuoneita sisällä ollut eikä niitä sinne oltu suunniteltu, joten tämä olkoon meidän myönnytyksemme nykyajalle.

Vielä on kivaa tuumattavaa paljon, minkäväriset laatat, millainen käsienpesuallas, millainen kaluste sen alle. Ja toki paljon muutakin puuhaa, varattava kaivinkone, putkimies, sovittava sähkömies muunmuassa, ja tuumattava tarkkaan missä järjestyksessä edetään. Onneksi lupa-asiat on kunnossa, vesisulku katsottu ja budjetti laadittu. Jossain aikataulussa ollaan, ja kesäloman alkua odotellaan ja hyviä kelejä ja remontoimista:)

Ei kommentteja: