Kuvittelijataru
Vanhat tädit ja vanhat talot
Säilytetään Vääksyn vanha kansakoulu
Säilytetään sympaattinen Vääksyn vanha kansakoulu!
Käythän allekirjoittamassa adressin täällä:
http://www.adressit.com/vaaksyn_vanha_kansakoulu_sailytettava
Kuva lainattu täältä: http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2014/02/04/vaaksyn-kouluvanhus-ehka-purkuun-ei-ole-kulttuurihistoriallista-arvoa
Lisätietoa:
Asikkalan kunta on aloittanut omistamansa Vääksyn vanhan kansakoulun eli Nuokun tontin asemakaavoituksen. Uusi kaava mahdollistaisi kerrostalon rakentamisen skeittirampin kohdalle. Myös vanhan kansakoulun kohdalle aiotaan kaavassa osoittaa lisärakennusoikeutta, mikä toteutuessaan käytännössä tarkoittaisi tonttikauppoja rakennusliikkeen kanssa ja vanhan kansakoulun purkua kerrostalon alta.
Asemakaavoituksessa ei oteta kantaa rakennuksen purkuun tai säilymiseen, mutta se luo niille edellytykset. Siksi on tärkeää vaikuttaa nyt kaavoitusprosessin aikana siihen, ettei rakennusoikeutta lisätä. Vaikka vanhalla kansakoululla on kaavassa suojelumerkintä sr-2, se ei valitettavasti käytännössä takaa.
Otetaan yhdessä kantaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, kaavaluonnokseen sekä tarvittaessa kaavaehdotukseen.
Tavoitteena on
- vanhan kansakoulun tontille ei tule sallia lisärakennusoikeutta
- asemakaavaan otettava merkintä vanhan kansakoulun julkisivujen säilyttämisestä, muutoksena sallitaan ennallistaminen alkuperäiseen asuun
- mikäli skeittirampin kohdalle kaavoitetaan oma tontti ja rakennusoikeutta uudelle rakennukselle, tulee asemakaavassa määrätä julkisivujen ja kerrosluvun osalta.
Toivottavasti mielipidettämme kuullaan ja kanavan ympäristö säilyttää omaleimaisen kulttuurihistoriallisen arvonsa myös jatkossa! Kerran purettua ei takaisin enää saa.
Yläpohjan eristevahvuus
Etsimme ratkaisua yläkerran yläpohjan eristevahvuuden lisäämiseksi:
Alla Ramin viesti Perinnemestarisivustolta:
Terve kaikki talovanhuksia korjaavat. En löytänyt tästä tietoa tuolta tieto-osiosta. Tämähän kuten moni muukin on kysymys johon ei voi vastata kuin yleisellä tasolla. Juuri tämän vuoksi tietoa ei varmaankaan ole ns. fakta-osiossa. Kysehän on aina yksittäistapauksesta, vanhat rakennukset varsinkin kun ovat todellisia yksilöitä. Kunnostamme pieteetillä hyvin huonokuntoisena ostettua pientä 1,5 kerroksista mansardikattoista hirsi/rankarakenteista 1880 -1917 rakennettua taloa. Talon yläkerta on ollut asuinkäytössä jo sotien jälkeen. Talo on "peruskorjattu" = peruspilattu 60-70 luvuilla. Meidän onneksemme mitään totaalisen vakavaa rakenteille ei ole tapahtunut, vaikka riskirakenteita on ja oli huikean paljon. Myös vanhat ikkunat ovat joko talletettu tai vielä paikallaan.Meillä viisto-osuuksilla on tällä hetkellä vielä paikallaan 100mm lasivillaa, joka on miltei kiinni kattopellissä. Saanee kyytiä kevään purkutalkoissa. Tuuletusrako aluslaudoituksen alapinnan ja eristeen pitää käsittääkseni olla vähintään 70mm. Moni varmasti pähkäilee saman ongelman kanssa että miten lisätä yläpohjan eristevahvuutta siten että rakenne on turvallinen, eli eristettä on riittävästi ja tuuletus pelaa.
Tässä keskustelussa on siis tarkoitus pohtia eristevahvuuden lisäämistä siten että käyteteään vanhaan rakennukseen soveltuvia materiaaleja. Eli tehokkaat muovipohjaiset eristeet kuten uretaanilevy, joka olisikin helppo ratkaisu ovat poissuljettuja.Käytettäessä esim. selluvillaa tai vaikka pellavaa käsittääkseni minimi eristevahvuus on 300 mm luokkaa. Vaakapinnoilla, kuten yläkerran sisäkaton vaaka-osuudella tämä ei ole mikään ongelma. Viistopinnoilla sitten onkin toinen juttu. Omalla kohdallamme ja muutenkin siinä tapauksessa jos vesikatto uusitaan avautuu mahdollisuus korottaa koko kattoa. Meillä kattona on 70-l alumiiniaaltopeltikate. Tilalle tulee saumapeltikatto. Korotuksesta aiheutuu kuitenkin väistämättä arkkitehtonisia muutoksia. Korottamalla sopivasti vesikattoa ja tiputtamalla sopivasti sisäkattoa voisi löytyä ratkaisu.Miten olette toteuttaneet yläpohjan eristyksen siten ettei talon arkkitehtuuri ja sisätilat mene aivan eriskummallisiksi? Älkääkä nyt vain sanoko että mekin laitettiin uretaania :)
Minä en ole valmis luovuttamaan vielä! Muutoslistassahan korotuksen myötä ovat:Savupiipun jatkaminen, joka on usein yläpäästä huonokuntoinen ja vaatii korjausta.Kattotuolien korottaminen/ jatkaminen, kattolyhtyjen korottaminen.Sekä räystäillä vuorilautojen lisääminen/ muuttaminen korotuksesta johtuen.Kommentteja/ ajatuksia rohkeasti:)













