Kuvittelijataru

Tervetuloa Hemmalle!


Hemma on 1890 -luvulla alkunsa saanut mäkitupalaisten talo Asikkalassa. Taloa on jatkettu ja rakennettu vuosien myötä ajan kanssa, yläkertaa vuonna 1917. Ajan kanssa kunnostamme mekin, jotta kestäisi seuraavat 100 vuotta. Kirjoitusta talon entistämisestä perinteisin menetelmin, laadusta tinkimättä. Onnen puuhia pihalla ja talossa, olet lämpimästi tervetullut.

Leivotaan, siivotaan perussettii

Aikamoisen pakkasen kehitti tuo sääherra meille. Onneksi tänään jo lauhempaa, tai -15 tuntuu helteeltä sen eilisen jälkeen. 

Ollaan heitetty pikku lenkkejä pihalla, hommailtu arkea. Ikkunoita kunnostettu verstaalla ja sen semmoista. 

Ulkona kimaltavan kaunista!








Leibomo Limbbun hengessä leipastu viikuna-saksanpähkinä-speltti focaccia välipalaksi. Sama resepti kuin aiemmin, täytteet vain eri. Hyvää tuli! 

Siiri auttoi taikinan tekemisessä, tunkemalla kuivahiivapussin taikinaan, kaatamalla suolapurkin pöydälle ja sekoittamalla taikinaa innokkaasti. Jätimme taikinan kohoamaan ja pikkuapuri lähti päikkäreille. Päiväunien aikaan ehtii joskus yhtä ja toista, kun jaksaa:) Nyt on työn alla kuvitusta tietskallakin, niitä tässä samalla. Lempijuttuja, Ihanaa!

Ei kommentteja: