Kuvittelijataru

Tervetuloa Hemmalle!


Hemma on 1890 -luvulla alkunsa saanut mäkitupalaisten talo Asikkalassa. Taloa on jatkettu ja rakennettu vuosien myötä ajan kanssa, yläkertaa vuonna 1917. Ajan kanssa kunnostamme mekin, jotta kestäisi seuraavat 100 vuotta. Kirjoitusta talon entistämisestä perinteisin menetelmin, laadusta tinkimättä. Onnen puuhia pihalla ja talossa, olet lämpimästi tervetullut.

Purkuhommia Hemman keittiössä ja yläkerrassa

Pidimme talkoot. Hommasimme mummin lapsenvahdiksi. Ja kylläpä syntyi! Kyytiä sai keittiön ja ruokahuoneen kattojen haltexlevyt ja listat. Alta paljastui ihana helmiponttipaneeli, joka säilytetään katossa. 

Keittiön osalta kattoa nostetaan, kun se jostain hassusta syystä on puolimetriä matalammalla kuin ruokahuoneen katto. Syytä tähän ei ole löytynyt että miksi. Eli joudumme irrottamaan paneelit, korottamaan katon, ja sitten paneelit paikoilleen. Tässä kuvia paneelista:



Keittiössä tempaisin vahingossa palan paneeliakin alas.#sorkkarauta.. Sieltä näkyviin tuli ihanaa vanhaa muurattua piippua. Mun puolesta koko hella voisi olla muurattu noin ja piippu myös, siis tiilipinnalla ja reilulla kädellä muurattua että laasti näkyy ja on eläväpintainen. Olisi yläkerrassa hauskan näköinen myös kun jää näkyviin koko piippu.

Yläkerrassa pojat purkivat 1960-70 lukujen lastulevytykset ja villat pois. Hei hei formaldehydi, ja ällöttävä villa, eipä tuu ikävä teitä! #hengityssuojain





Kuvia myös lapetilasta, joka on keittiön ja ruokahuoneen yläpuolella. Sen välipohjan tyhjentämisen aloitti Rami myös. Hyöh mitä hommaa. Ahtaassa kolossa kaivaa purua, maata, kiviä, pahvia ja lehtiä, maata yms kenkiä pois sieltä. 

Hengityssuojain ihan kätevä tuossa puuhassa! Käy todella hitaasti tuo kaivaminen, jätesäkkiin tai paljuun sen verran mitä jaksaa kantaa poiskin yläkerrasta. Kaivettavaa on enää suht vähän niin kaivamme käsin. 


Siiri kurkkimassa, mitä täällä oikein tapahtuu. Ensi viikonloppuna jatketaan taas, toivotaan remonttikelejä eli maltillisia pakkasia. #jee remppa etenee taas



Ei kommentteja: