Meidän puutarhakalusteet valmistuu pikkuhiljaa, eli viimeisiä maalauskertoja vedellään. Ehkä niistä pääsee sitten ensi kesänä nautiskelemaankin:) Kalusteet on maalattu vanhan ajan lakkaöljymaalilla, johon on sekoitettu naftenaattia homesuojaksi. Ennen maalausta kalusteet on kyllästetty Sateenkaarivärien vanhan ajan öljyllä.
Kevyesti huvittaa kun luin ihan ekoja blogikirjoituksiani, ja intoa oli "uudella" talonomistajalla enemmän kuin tietoa ja tunne vei voimakkaasti eteenpäin monessa asiassa. Olen niin tyytyväinen että maltoimme asua hemmaa muutaman vuoden ennen remontin aloittamista. Monessa kohtaa olisi tullut tehtyä peruuttamattomia muutoksia.
Nyt on kasvanut mieli sekä maltti tehdä asioita rauhallisemmin, joten puutarhakalusteitakin malttaa odotella, ja maalata ne moneen kertaan huolellisesti:) Maalarin maalaustaito on tässä kehittynyt ja maltoin jopa välihioa kalusteet, kun maalausten väliin jäi liian pitkä tauko ja uusi maalikerros ei olisi kalusteisiin tarttunut. Vanhat sanonnat hiljaa hyvä tulee, ja tehdään kerralla hyvät on aika päteviä, vaikkakin kärsimättömän hermoja välillä koettelevia:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti