Kuva lainattu täältä
Viime viikon illat ovat viuhahtaneet
sutjakkaasti puutarhahommissa.
Sain kirvoihin kyllästyneeltä entiseltä työkaverilta lumipalloheisiä, 6 kappaletta, valtavan suuria pensaita.
Kokeilen josko ne viihtyisivät pikkuaidanteena pihassani.
Olen siis käynyt hankkimassa suodatinkangasta, syyslannoitetta, multaa ja kaivanut, kaivanut, kaivanut kuoppia.
Onneksi on satanut viime päivinä, joten suuremmilta kastelu urakoilta olen säästynyt. Pensaat näyttävät viihtyvän paikassaan, silmä vielä totuttelee muuttuneeseen maisemaan.
Vaan hyvältä näyttävät -
peukut pystyyn että paikka on riittävän varjoisa ja rehevä että säästyisimme suuremmilta kirvatuhoilta.
Ostin myös Sikkolan kirsikkapuun, joten vielä yhdeksi illaksi on kaivelua ainakin tiedossa. Puutarhahommat on uskomattoman terapeuttisia, viime aikoina läheisen ihmisen sairaalassaolo on vienyt kovasti energiaa ja huoli on ollut suuri. Onneksi toipuminen on edennyt hyvin, ja odottelen juuri puhelinsoittoa josko saisi hurauttaa sairaalaan hakemaan toipilasta pois. Pihalla möyriminen on ollut juuri sopivaa puuhaa viemään ajatukset muualle, ja tyhjentämään ne kokonaan.
Toivorikasta torstaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti