Kuvittelijataru

Tervetuloa Hemmalle!


Hemma on 1890 -luvulla alkunsa saanut mäkitupalaisten talo Asikkalassa. Taloa on jatkettu ja rakennettu vuosien myötä ajan kanssa, yläkertaa vuonna 1917. Ajan kanssa kunnostamme mekin, jotta kestäisi seuraavat 100 vuotta. Kirjoitusta talon entistämisestä perinteisin menetelmin, laadusta tinkimättä. Onnen puuhia pihalla ja talossa, olet lämpimästi tervetullut.

Tulossa avoimet ovet ja pihat päivä Vanhaan Vääksyyn

Heippa pitkästä aikaa, 
tulossa kiva päivä syyskuussa, kun Vanhan Vääksyn talot avaavat ovensa ja lisäksi on vielä Sadonkorjuumarkkinat samana päivänä. 


Lisää infoa tapahtumasta www.vanhavaaksy.fi sekä facebook/vanhavaaksy


Hemma mukana päivässä, eli meidän remonttiamme pääsee ihmettelemään muutamasta kohdasta. Paikan päällä kuulet lisää talon vaiheista, sen kunnosta, remonttikerrostumista ja mitä huonokuntoisen talon kunnostaminen, läpikäyminen kivijalasta kattoon ja siltä väliltä pitää sisässään. Remontti on ehkä puolivälivaiheessa tällä hetkellä. Hemman jo Kengitettyyn nurkkaukseen sekä kellarin kautta talon luurankoa sisältäpäin pääsee ainakin kurkkaamaan. 



Puuseppä Kantonen esittelee myös vanhan ikkunan kunnostusta ja Hemman remonttivaiheita kiinnostuneille. Puutarhassa Kuvittelijatarun runo- ja taidenäyttely sekä käsitöitä myynnissä. 

Olet lämpimästi tervetullut Hemmalle! 



Puutarhassa näyttää nyt tältä. 
Toivon kovasti  että syyskuussa olisi vielä jotakin kukkivaa katseltavaa. 






Tapahtumaesite by Kuvittelijataru

Ei kommentteja: