Tää viikko on ollut jännä antamisen, saamisen ja vaihtamisen viikko - ja ihan yllättäen. Se alkoi, kun sain ystävän kautta solariumkortin (joo tiedän sen vaarat, mutta neljän kuukauden valvomisen, orastavan flunssan torjunnan ja kalpeen silmäpussinaaman katseleminen peilistä alkoi väsyttää, joten olkoon kaikki keinot sallittuja:)
Tiistaina törmäsin naapuriin, joka sanoi jättäneensä maa-artisokkia pihallemme pussillisen istutettavaksi tai syötäväksi, no ohessa näkyy eilisen tulos. Mahtavan maukasta gratiinia!
Löysin kävelyretkellämme maahan pudonneita jättikäpyjä, joita yksi ystävä ihasteli alkusyksystä. Keräsin ne pussiin, ja vein hänelle. Samalla reissulla sain Siirille kestovaippoja, joita toinen ystävä ei tarvinnut. Eilen taas naapuri tuli kylään ja tarjosin hänelle kanakeittoa ja hän toi mukanaan leivoksia ja sain samalla opastusta asiaan johon kaipasin sitä.
Lisäksi sain uuteen artsuprojektiin materiaaleja anopilta, niistä lisää joulukuussa* Joulusta puheenollen, pian alkaa mielestäni olla sesonkivalaistuksen aika:)-- ne mitään jouluvaloja ole:)
Jotta ilo leviäisi, jaan kanssanne tämän gratiinin ohjeen, joka on siis lainattu täältä. Suosittelen myös syyslukemiseksi Mount Everestin ensimmäisenä suomalaisnaisena huiputtaneen Carina Räihän Huipulta huipulle kirjaa. Siinä on ajattelemisen aihetta kaikille omaan elämäänsä rohkeutta ja muutosta kaipaaville:)
Valmistusaineet
500 g | maa-artisokkaa |
500 g | jauhoista perunaa , esim. Van Gogh |
1 tl | pippurisekoitusta |
1 1/4 tl | suolaa |
1 pussi (150 g) | Mozzarella raastetta |
4 dl | Valio ruokakermaa |
Pinnalle
hienonnettua persiljaa |
Valmistusohje
Kuori maa-artisokat ja perunat. Leikkaa ne ohuiksi (2 - 3 mm) viipaleiksi. Huuhdo nopeasti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta. Kaada uunivuokaan.
Ripota mausteet päälle ja sekoita hyvin, jotta saat mausteet tasaisesti. Sekoita joukkoon puolet mozzarellaraasteesta. Kaada päälle kerma. Peitä vuoka alumiinifoliolla.
Kypsennä 200 asteessa 45 min. Ota folio pois ja ripota pinnalle loppu juustoraaste. Nosta vuoka takaisin uuniin, jatka kypsentämistä 200 asteessa 30 min. Laita uuni pois päältä, peitä vuoka uudelleen foliolla. Anna hautua jälkilämmössä 15 min.
Ripota valmiin gratiinin päälle persiljaa.
Tarjoa kasvispääruokana tai lisäkeruokana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti